Isokorva

Saharan karuissa ja kuivissa oloissa elää monenmoista vipeltäjää; sarvikyitä, liskoja, skorpioneja, gaselleja, caracoleja eli aavikkoilveksiä sekä fennecejä eli aavikkokettuja jotka ovat maailman pienimpiä koiraeläimiä.

Sen suuret korvat ovat tehokkaat kuulemaan vähäisimmänkin saaliista lähtevän äänen ja ne toimivat myös tuulettimen lailla viilentäen elimistöä aavikon paahteessa.

KUVAAJA: JUAN CARLOS MUÑOZ
(Lähde: https://elpais.com/diario/2010/12/18/viajero/1292710089_850215.html)

Kuulematta ei jää pieninkään napina,

eikä skorpionin pistimen rapina.

Pakoon ei minulta pääse sontiainen,

karkuun ei kipitä hippiäinen.

Sarvikyyn kuulen mailien päähän,

gekko salaa ei karkaa hiekkasäähän.

Shakaali jos minua saalistaa,

Dumbon korvani sen aavistaa.

Höröttimilläni mahtavilla kaiken kuulen,

jopa huminan kaukaisen merituulen.

Picture via National Geographic.

Sahara

Villa Habiban rennosta ympäristöstä kelpaa lähteä seikkailemaan vaikkapa Saharan aavikolle. Tässä kertomus reissusta, jonka itse tein vähän aikaa sitten…

Vierailin Etelä-Marokossa M´hamid El Ghizlane -nimisessä kylässä Saharan porteilla, jonka läheisyydessä sijaitsevat Erg Chigagan dyynit. M´hamidissä juhlittiin vuosittaista Taragalt festivaalia, jossa kuuli Saharan musiikkia sekä Marokosta että Malista. Tuaregit vilistivät kameleilla santa pöllyten ja esiintymislavalla eksoottiset guedra tanssijat esittivät taitojaan

polvet notkuen, kätösiään aistikkaasti ja täpäkästi taputusten rytmissä sinne tänne viskoen.

Tuliaisiksi M´Hamidista tarttui palmukeitaalta mukaan juuri kypsyneitä tuoreita taateleita.

Katso tästä video guedra tanssijoiden taidoista.

Dyynin takaa

Dyynin takaa nousi hiekkamyrsky,

rajumpi kuin Barentsinmeren tyrsky.

se päästäni Tuaregin hattuni riisti,

ja asuni oli kaikkea muuta kuin siisti.

Hassi Merdanin lähteessä hiekat pois kylvin,

ja matkakumppaneilleni innoissani mylvin;

miten upea oli näky silmieni edessä, 

kun tuhannet jalokivet kimalsivat vedessä,

ja kaikki tähdet elokuvien,

mulle aamiaista laittoi alla palmujen.

Yhtäkkiä katosi kaikki kuin paukku Saharaan,

jumalaiset ihanuudet vieden mukanaan.

Se olikin vain pelkkä kangastus,

typerästä haaveilustani oiva rangastus.

Tossuja

Marrakechin vanhan kaupungin eli Medinan basaarien tuhannet pikku puodit kätkevät sisäänsä joskus todellisia aarteita ja hienouksia. Olen löytänyt niistä kotiini paljon sisustusesineitä, kuten mattoja, raanuja, lamppuja, verhotupsuja, peilejä  ja vanhoja antiikki-aseita, mutta myös edullisia vaatteita on tullut ostettua. Tällä kertaa tarttui mukaani somat fucsian väriset babouch -tossut, joita tehdään nykyään kaikille koipimallistoille, joten Iineksen räpyläjalatkin saadaan tungettua tossuihin.

Vaikka hinnat eivät täällä päätä aina huimaakaan, niin silti on pakko tingata. Se kuuluu tärkeänä osana marokkolaisen kaupanteon hienouksiin ja kiemuroihin. Kauppias heittää ilmeenkään värähtämättä lähtöhinnan, joka saa ostajan lähes hyperventiloimaan. Siihen ostaja antaa vastatarjouksen, jonka pitää olla noin kolmasosa kauppiaan tarjoamasta. Tämä saa puolestaan kauppiaan kovasti tuohduksiin ja käsiään viuhtoen saarnaa kun on perhe, ja ponteva sukukin, elätettävänä. Tämän teatraalisen näytelmän ja hinnasta vänkäämisen jälkeen tehdäänkin sitten minttuteen säestyksellä kaupat. Tai sitten ei. 

On tossua kultaista, mustaa ja limeä,

pinkkiä, ruskeeta ja taivaan sineä.

Hohtavan violetit verhoihini matsaavat, 

ja vihreät hienosti terrakottaan natsaavat.

On nahkaisia, kankaisia joissa kirjailu komia,

virkattuja, ruudukkaita ja kuvioita somia.

Näillä kehtaa lähteä kahvilaan tai häihin,

ja hitaammatkin ehtivät näillä ajoissa töihin.

Kademielet onnettomina silmiänsä räpsyttää,

kun nämä tanhukengät ohi läpsyttää.

Pesäntekoa

Näin kevään edetessä pihassani käy kova hyörinä kun linnuilla on pesänväsäämispuuhat meneillään. Suihkivat kevään huumaamina ihan korvien vierestä eivätkä tylysti ole huomaavinaan minua.  Ystävällisenä vuokraemäntänä autoin heitä rakennustarvikkeiden hankkimisessa ja riivin viuhkapalmun rungosta sopivaa materiaalia, joka kelpasi hyvin.

Villa Habiban yrttinurkkaus

Huomasin myös, että pesän rakentajat olivat omin luvin nyhtäneet yrttinurkkaukseni sheban eli absintin aivan reporangaksi.  Siinäpä onkin raaka-aineeksi oikea pesien Hästens. Tietäisivätpä vain siivekkäät, että Sheba on myös kissan nimi! Linnuilla näyttää olevan pesiä sekä kookospalmussa, seinustan bougainvillessä että pation jasmiinissa. Mielenkiinnolla odottelen, minkälaisia töyhtöpäitä niiden uumenista kuoriutuu.

Harjalintu tepastelemassa Villa Habiban nurmella

Joskus nurmelle tupsahtaa myös eksoottinen harjalintu eli Upupa Epops. Latinankielisen nimensä se on saanut nimeä muistuttavasta ääntelystä. Harjalintu kuuluu säihkylintuihin ja on todella hieno ja koominenkin näky pitkän nokkansa ja punertavan suippokampauksensa kera. Ja kun lintu pelästyy, niin johan tulee suippoon hiukseen eloa !

Kuva: Artemy Voikhansky (osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Harjalintu)

Talviurheilua

Tänä vuonna talvi oli täällä Marokossa tavanomaista hieman kylmempi, ja lunta tulikin tupaan monin paikoin vuoristoisilla alueilla, joita maassa riittää. Pohjoisessa on Rif vuoret, maan keskiosassa Keski-Atlas vuoret jotka ovat kylmintä aluetta, ja etelämpänä Korkea-Atlas vuoret jonka korkein huippu ( 4167 m ) on Djebel Toubkal -vuori. Vuoristossa asuu paljon berbereitä, jotka ovat jääneet saarroksiin kyliinsä. Onneksi alueilla on hyvää aurakalustoa, joilla suurimmat sohjot saadaan pukattua pois tieltä ja aasipolkujenkin nuoska ei kauaa maassa pysy.  Ja myös solidaarisuus täällä kukoistaa, sillä kansan kovasti arvostama kuningas Mohammed VI mobilisoi joka talvi avustusjärjestönsä kuorma-autot viemään vuoriston asukeille apupaketteja.

Minäkin päätin kantaa ohkaisen korteni kekoon, ja yhdistää siihen myös hieman talviurheilua. Pakkasin autoon kassillisen lämpöisiä vaatteita, joita olin jo Suomesta valmiiksi tuonut, ja ajelin 70 km päähän vuoristossa sijaitsevaan laskettelukeskukseen Oukaimedeniin. Matkan varrella pysähdyin Asguinen kylässä höyryävän aromikkaalle minttuteelle, ja jätin vaatekassin ilahtuneelle myyjälle joka lupasi jakaa siitä kudetta ja halatteja sopivan kokoisille kyläläisille.

Oukaimeden oli mustanaan väkeä, sillä sattuipa samaan aikaan olemaan myös koululaisten talviloma ja täällä ovat koko maan ( vaatimattomasti jotain 15 miljoonaa ) koululaiset samaan aikaan lomilla. Onneksi löysin vielä yhden vuokrattavan suksi- ja kalossiparin, joten eikun mäkeen.

Puuuh, pfff... Laskettelukeskuksen korkein hissi sijaitsee 3243 m korkeudessa, joten vähähappinen ilma pisti mitättömät miniatyyrikeuhkoni puuskuttamaan.  Joten kuten pysyin huterin jaloin tolpillani enkä kaatunut. Tämä suksilla tasapainoilun taito on onneksi opittu jo penskana.

Marokkolaiset olivat into piukeena ja onnesta lääpällään eksoottisen lumen vuoksi ja laskivat alas mäkeä omatekoisilla kelkoilla, pahvinpalasilla, kasarin kansilla ja tarjottimilla. He kaatuilivat. Tämän tästä. Keli oli mitä mainioin, vaikka rinteet jo kovin sulaneet, joten koin tämänkin ihanuuden kreivittären aikaan sillä talvi ei Marokossa onneksi kauaa kestä.

Keppiä ja porkkanaa

Tein pienen kävelyretken Villa Habiban lähellä sijaitsevan kylän, Douar Bel Arbin, hiekkaisille poluille joilla voi törmätä lähes mihin vaan. Milloin tulee vastaan lammas- tai vuohilauma ( silloin pitää halvaantua paikoilleen ), milloin hysteeriset kylän kanaset poukkoilevat sinne tänne. Olenpa nähnyt kylässä myös komean riikinkukon tepastelevan koppavasti, ja pulleita, maittavan näköisiä villejä helmikanojakin on tullut raitilla vastaan. Ja kaikille ihmisille pitää kovasti nyökkäillä tervehdykseksi. Ellei satu kantamaan munakoria tai perunapussia päänsä päällä. Niitäkin on nähty. Nyök, nyök.

Kerran yksinäinen aasi lompsi keskellä tietä heinäkuormaa vetäen. Väistyi aina kohteliaasti sivuun kun näki auton. Ja auton mentyä ohitse siirtyi rehvakkaasti takaisin keskelle ajoväylää. Hänet oli fiksu omistaja opettanut porkkana houkuttimena noutamaan heinäpellolta kuorman kotiin.

Tällä reissulla minua vastaan tuli kurittomampi tapaus. Kesken leppoisan kävelyretkeni puskasta pelmahti yhtäkkiä irtonainen aasi karkuteille. Äkäinen ohjastaja, jolla hampaita oli yhtä harvassa kuin kanalla, viuhtoi villisti kepillä ja tuuletti äkäisenä kitarisojaan huutaen:

"Ya wili wili wa laister ! Siri ya mohazir maa shaar abyad, aounini b´sora b´sora. Hmar diali m´zau " !

Selkokielellä siis virkkoi jotakuinkin näin:

Voi kauhistus ja helkkari vieköön ! Hei sinä valkotukkainen ulkomaan elävä, autahan ja kipitä äkkiä aasini perään, niinkuin olis jo !.

Sinne karkasi kipakan emännän vikuri aasi, korvat vapaudenhuumasta iloisesti hulmuten.

Olisi vaan muori opettanut vetojuhtaansa kepin sijaan porkkanalla, niin aasinsa pysyisi aisoissa.

Siesta

Olin tuntikausien seikkailulla Djemaa El Fna -torin basaarien humussa, etsien jotakin kivaa ostettavaa. Siellä on myytävänä paljon turistihelyjä, mutta joskus voi tehdä hienojakin löytöjä.

Tällä kertaa en kuitenkaan laukkuuni mitään löytänyt, mutta sen sijaan eksytin itseni monen kujan kätköihin. Sitten minä ja kamerani bongasimme alla olevan postikortin. Postikorttiin oli kuvattuna tämä uuvahtanut yrttikauppias, josta mieleeni välähti naivistinen "runonen".

Runosuonen pulppuamisen lopputuloksena syntyi tämä:

Siesta

Tänään ei kauppa oikein käy,

asiakkaita ei lähimaillakaan näy.

Eivät löydä ostajaa ukon mintut,

ohi vain vilistävät kiitäen kintut.

Ihmekös tuo jos ei tule ostaja luo, 

eikä Allah kauppiaalle mammonaa suo,

kun tiskin takaa kuuluu kuorsauksen korina,

ja äijäpahasen uninen jorina.

Setä sikeitä vetää turbaani vinossa,

mukava on loikoilla säkkipinossa.

Mielessään on puodin laajennus aatokset,

ja kotona odottavan Aminan keitokset.