Tein pienen kävelyretken Villa Habiban lähellä sijaitsevan kylän, Douar Bel Arbin, hiekkaisille poluille joilla voi törmätä lähes mihin vaan. Milloin tulee vastaan lammas- tai vuohilauma ( silloin pitää halvaantua paikoilleen ), milloin hysteeriset kylän kanaset poukkoilevat sinne tänne. Olenpa nähnyt kylässä myös komean riikinkukon tepastelevan koppavasti, ja pulleita, maittavan näköisiä villejä helmikanojakin on tullut raitilla vastaan. Ja kaikille ihmisille pitää kovasti nyökkäillä tervehdykseksi. Ellei satu kantamaan munakoria tai perunapussia päänsä päällä. Niitäkin on nähty. Nyök, nyök.
Kerran yksinäinen aasi lompsi keskellä tietä heinäkuormaa vetäen. Väistyi aina kohteliaasti sivuun kun näki auton. Ja auton mentyä ohitse siirtyi rehvakkaasti takaisin keskelle ajoväylää. Hänet oli fiksu omistaja opettanut porkkana houkuttimena noutamaan heinäpellolta kuorman kotiin.
Tällä reissulla minua vastaan tuli kurittomampi tapaus. Kesken leppoisan kävelyretkeni puskasta pelmahti yhtäkkiä irtonainen aasi karkuteille. Äkäinen ohjastaja, jolla hampaita oli yhtä harvassa kuin kanalla, viuhtoi villisti kepillä ja tuuletti äkäisenä kitarisojaan huutaen:
"Ya wili wili wa laister ! Siri ya mohazir maa shaar abyad, aounini b´sora b´sora. Hmar diali m´zau " !
Selkokielellä siis virkkoi jotakuinkin näin:
Voi kauhistus ja helkkari vieköön ! Hei sinä valkotukkainen ulkomaan elävä, autahan ja kipitä äkkiä aasini perään, niinkuin olis jo !.
Sinne karkasi kipakan emännän vikuri aasi, korvat vapaudenhuumasta iloisesti hulmuten.
Olisi vaan muori opettanut vetojuhtaansa kepin sijaan porkkanalla, niin aasinsa pysyisi aisoissa.
